Kreeta
Kreeta on Kreikan suurin saari ja viidenneksi suurin saari koko Välimerellä. Saari on noin 250 km pitkä ja 15-60 km leveä. Kreetalla asuu noin 650 000 asukasta. Saaren pääkaupunki on Herakleion ja se sijaitsee suunnilleen saaren keskellä pohjoisrannalla. Tärkeimmät matkailukohteet ovat Hanian läänin alue saaren länsiosassa ja Agios Nikolaos ja Hersonissos saaren itäosassa. Hanian ja Herakleionin puolivälissä on Rethymnon, joka on suosittu matkailukohde. Rethymnonissa on asukkaita noin 37 000 ja Agios Nikolaoksessa noin 12 000.
Kreetan historiaa
Kreetan saari on täynnä antiikin historiaa. Vähän-Aasian Anatoliasta, Egyptistä ja Libyasta tulleet kansat loivat Kreetalle uuden kukoistavan kulttuurin muun maailman eläessä vielä kivikautta. Tätä hienostunutta kulttuuria kutsutaan minolaiseksi kuningas Minoksen ja hänen jälkeläistensä mukaan. Se alkoi noin 3000 vuotta eKr ja kesti pari tuhatta vuotta. Minolaisen kulttuurin keskus oli Knossoksen kaupunki, jonka esiin kaivettuihin raunioihin voi tutustua saaren itäosassa.
Toinen merkittävä kukoistuskausi Kreetalla oli ns. venetsialaiskausi vv. 1204-1669 jKr. Silloin saarelle rakennettiin paljon uutta ja kaunista. Muiden muassa Hanian kaupunki upeine venetsialaisine satamineen on saanut nykyisen asunsa tuona aikana. Turkkilaiset valtasivat Kreetan 1669 ja pitivät sitä hallussaan yli 200 vuotta. Kreikkaan saari yhdistyi vuonna 1913. Toisen maailmansodan aikana Kreetalla käytiin ankaria taisteluja, jotka raunioittivat saarta merkittävästi.
Monimuotoinen luonto
Historian lisäksi Kreetalla voi kokea myös merkittäviä luontoelämyksiä. Maisemiltaan saari on hyvin monimuotoinen. Saarella on korkeita vuoria, joiden huiput ovat lumen peitossa pitkälle alkukesään asti, ja syviä rotkoja, joita pitkin voi tehdä vaellusretkiä. Kuuluisimmat rotkot ovat Samaria ja Imbros, joista kumpikin sijaitsevat Hanian läänissä. Samaria on Euroopan pisin rotko ja sillä on pituutta noin 20 kilometriä.
Suurin osa saaren rannoista on saanut EU:n sinisen lipun merkkinä puhtaasta rantavedestä ja hyvistä rantapalveluista.
Kreetalaiset ovat pitkäikäisiä, josta ansio lankeaa heidän ruokavaliolleen. Kreetalla syödään paljon kasviksia, hedelmiä ja kokojyväviljatuotteita. Ruoan valmistukseen käytetään oliiviöljyä. Myös kalaa syödään usein ja punaista lihaa harvoin. Kreetalaisen ruoan on tutkimuksissa todettu olevan sydänystävällistä, laskevan kolesterolia ja vähentävän lukuisten sairauksien riskiä.
Hania
Hania on saaren toiseksi suurin kaupunki ja entinen pääkaupunki, jossa on noin 75 000 asukasta. Herakleioniin on matkaa noin 140 km. Haniasta pääsee lentäen mm Ateenaan ja Thessalonikiin. Laivayhteys Haniasta on Ateenaan (Pireaus) ja Herakleionista myös muille saarille kuten Santoriniin ja Rodokselle. Hanian vanhakaupunki, kauppahalli ja venetsialaisaikainen satama ovat tutustumisen arvoisia. Venetsialaisen satamakadun varrella on paljon vanhoja, kauniita rakennuksia kuten tavernoita, kauppoja ja taidegallerioita. Satamakadun varrelta lähtee monia pieniä viihtyisiä kujia, joiden varrelta löytää kahviloita, tavernoja ja kauppoja.
Heti kaupungin länsilaidalta alkaa Hanian rannikon pienten matkailukohteiden ja uimarantojen helminauha: Agii Apostoli, Kalamaki, Agia Marina, Platanias ja Kolimbari. Viime mainittuun on Hanian keskustasta noin 22 km, muut ovat sitäkin lähempänä. Kohteista selvästi suurin on Platanias, jossa on monipuolisin lomaelämän tarjonta. Kaikista näistä kohteista pääsee Haniaan vaivattomasti bussilla.
Vamos
Pieni Vamoksen kylä, joka sijaitsee sisämaassa kolmisenkymmentä kilometriä itäänpäin Haniasta. Vamos on erilainen matkakohde, jossa asutaan ikivanhoissa, saneeratuissa maalaiskylän taloissa. Kylässä järjestetään monenlaista toimintaa. Vieraat voivat ottaa osaa sadonkorjuuseen, he voivat osallistua ruoanlaittokurssille, olla mukana paikallisissa juhlissa, tehdä omin päin tai opastetusti patikkaretkiä lähiympäristöön jne. Vamoksella on erittäin kattavat ja laajat verkkosivut, joilla on esitelty kylän historiaa, palveluja ja muuta toimintaa useammalla kielellä.
Rethymnon
Rethymnon on saaren kolmanneksi suurin kaupunki. Rethymnon sijaitsee saaren pohjoisrannalla Hanian ja Iraklionin puolivälissä. Rethymnonissa asukkaita on noin 37 000. Herakleioniin matkaa on Rethymnonista noin 80 kilometriä ja Haniaan noin 60 kilometriä. Rethymnonista on päivittäinen laivayhteys Ateenaan (Pireus) ja kesällä laivalla pääsee myös päiväristeilylle Santorinin saarelle.
Rethymnonin vanhakaupunki ja venetsialainen linnoitus ovat tutustumisen arvoisia. Vanhassa kaupungissa on ostoskujia, kahviloita ja ravintoloita. Meren rannalla on viehättäviä kalaravintoloita, kahviloita ja baareja. Rantabulevardi on usean kilometrin pituinen ja tarjoaa hyvät mahdollisuudet rantaelämään keskellä kaupunkia.
Hersonissos
Hersonissoksen kylä sijaitsee noin 35 kilometriä Herakleionista itään. Vakituisia asukkaita Hersonissoksessa on noin 2000. Hersonissoksesta on hyvät bussiyhteydet lähialueen pikkukyliin ja Herakleioniin. Hersonissoksessa on hienohiekkaiset uimarannat ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet vesipuistoa myöten. Hersonissoksen keskustassa on monipuoliset ostosmahdollisuudet sekä paljon ravintoloja, kahviloita ja baareja. Keskikesällä Hersonissokseen saapuu paljon nuoria eri puolilta Eurooppaa viettämään vilkasta ranta – ja yöelämää kylän lukuisiin baareihin ja yökerhoihin.
Agios Nikolaos
Agios Nikolaos sijaitsee saaren pohjoisrannikolla noin 70 kilometriä Herakleionista itään. Vakituisia asukkaita Agios Nikolaoksessa on noin 12 000. Agios Nikolaoksesta pääsee viikoittain laivalla Dodekanesian saarille kuten Kasokselle, Karpathokselle ja Rodokselle.
Agios Nikolaos on aito kreetalaiskaupunki, jossa voi seurata paikallisten elämää. Pohjaton järvi ja Sininen silta ovat Agios Nikolaoksen symboleita. 1800-luvulla alun perin makeavetinen järvi yhdistettiin 1800 -luvulla kanavalla mereen. Suurin osa ravintoloista ja tavernoista sijaitsee Pohjattoman järven ja sataman läheisyydessä.
Hinnat ja varaustilanne
Näistä linkeistä pääset katsomaan kunkin kohteen lähtöjä ja hotelliesittelyjä hintoineen sekä varaustilannetta:
Hanian rannikko