Portugalilaiset löytöretkeilijät löysivät Madeiran 1400-luvun alussa. Saari oli silloin sankan metsän peittämä ja sai siksi nimen Ilha da Madeira, puusaari. Kaukana merellä, monien ulottumattomissa Madeira säilytti pitkään erityisluonteensa. Saaren luonto on edelleen ainutlaatuinen, niinpä suurin osa saaresta on luonnonsuojelualuetta. Maisemat vaihtelevat dramaattisesti, sillä saarella vallitsee viisi erilaista kasvillisuus- ja ilmastovyöhykettä. Samaan aikaan kun etelärannikolla kypsyvät trooppiset hedelmät, ylhäällä vuorilla voi sataa lunta.

Suuri osa saaresta on vuoristoa, jota halkovat syvät rotkot. Korkein vuorenhuippu Pico Ruivo kohoaa 1861 metriä meren pinnan yläpuolelle. Saaren pohjoispuoli on eteläosaa kosteampi ja vähän viileämpi. Osaa saaresta peittää monia jalopuita kasvava ikiaikainen ja ikivihanta laakerimetsä, ”laurisilva”. Vuorten rinteiden banaani- ja viinitarhojen väleissä risteilee levadoja, vanhoja kastelukanavia, joita saarelaiset ovat vuosisatoja tottuneesti käyttäneet myös polkuinaan. Niitä on yli 2000 kilometriä ja nykyään ne luovat hienon patikointiverkoston myös vaeltajille ja houkuttelevat matkailijan tutustumaan tarkemmin Madeiran monimuotoiseen luontoon.

Tasainen lämpötila ympäri vuoden 

Saaren sijainti keskellä merta pitää lämpötilan tasaisena ympäri vuoden, vaihtelu on vain viitisen astetta. Kukat kukkivat jo aikaisesta helmikuusta myöhään syksyyn loka–marraskuuhun, jopa jouluna on joitain kukkia kukassa. Hedelmiä kasvaa runsaasti, satokautta riittää talvikuukausillekin.

Pääkaupunki Funchal 

Madeiran pääkaupunki Funchal on myös yksi parhaista huippumuodin ostospaikoista. Sen kenkä- ja vaatekaupat palvelevat muotitietoisia asiakkaita. Niiden vastapainoksi kannattaa poiketa kukkaloiston, tuoksujen ja puheensorinan täyttämään kauppahalliin. Hallissa näkee esimerkiksi Madeiran erikoisuuksiin kuuluvaa mustaa espada-kalaa, jota pyydetään jopa yli kilometrin syvyydestä. Kala on pitkä ja kapea ja painaa normaalisti noin puolitoista kiloa. Muita paikallisia kaloja ovat muun muassa miekkakala eli espadarte, sardiinit ja mullot.

Golfia ja muuta liikuntaa

Madeiran leudossa subtrooppisessa ilmastossa on miellyttävä harrastaa liikuntaa. Tämän ovat huomanneet myös golfarit, joita saapuu sankoin joukoin Madeiran kahdelle tasokkaalle kentälle. Palheiron ja Santo da Serran kentät ylhäällä vuorilla tarjoavat pelaajille haasteita ja huikaisevia näköaloja.

EmediateAd