Hurmaavia makuja Alicantessa 

Heidi 23.9.2011

Tulimme Alicanteen ilman sen suurempia odotuksia, sillä emme olleet kiireiltämme kerenneet selvittämään kaupungin tarjoamia mahdollisuuksia matkailijoille, kuten kulinaristisia nautintoja, kulttuuria ja rantoja. Istuimme bussissa ja lähestyimme kohti Alicanten keskustaa, ja kaupunki loi ensisilmäyksellä mukavan ja rennon sekä helposti lähestyttävän yleisvaikutelman.
Oli päästävä nopeasti hotellille ja syömään. Hotellivirkailijan ystävällisestä suosituksesta lähdimme viettämään iltaa espanjalaiseen tapasravintolaan ”Taverna Gourmet”, jonka pitäisi olla kaupungin parhaimpia tapasravintoloita. 

Melia hotelliltamme parin korttelin päässä oleva ravintola kuhisi iloisia ja hyväntuulisia espanjalaisia seurueita. Jäimme pystybaariin odottamaan toviksi pöytää ja näin saimme aitiopaikan seurata tarjoilijoiden vikkelää toimintaa, kun he kantoivat pöytiin toinen toistaan herkullisemman näköisiä tapas-annoksia.

 

10 minuutin ihmettelyn jälkeen ystävällinen tarjoilija järjesti meille pöydä aitiopaikalta. Päätimme kokeilla tarjoilijan suosituksesta paikan bravuuria - 10 setin tapas-maistelumenun kahdelle - sen nautinnon tulemme varmasti muistamaan vielä monen monta vuotta. Voisin jopa väittää, että söimme elämämme parhaat tapakset. Menu koostui monista klassikoista kuten patates bravas (espanjalaiset lohkoperunat, jotka dippaillaan alioliin), peperones (paahdetu pienet paprikat), jne. Jälkiruokakahvin bongasimme vieressä istuvilta paikallisilta nuorilta, joille tarjoilija valmisti kahvin nimeltä ”Carajillo”. Tämä on yksi espanjalaisten suosima kahvi, jossa kahvin joukkoon on sekoitettu rommia ja se maustetaan appelsiinin kuorella. Rommi liekitetään ennen kahvin lisäämistä, ja tämän jälkeen espresso lisätään pieneen lasiin varovasti niin, että rommista ja kahvista muodostuu selkeät kerrokset. Pinnalle vielä muutama vastapaahdettu kahvipapu makua antamaan ja juoma on täydellinen nautittavaksi.

Maukasta illallista on mukava sulatella vielä hetki vanhan kaupungin kujilla, ja seurata espanjalaisseurueiden illan viettoa. Nukkumatti kuitenkin kutsuu pian hotellille. Seikkailun ensimmäinen ilta on takana – lomalle tuskin voisi olla parempaa aloitusta!

 

 

 

 


Alicante - löytöjä vanhankaupungin kujilla 

Heidi 24.9.2011

Alicanten vanhakaupunki lumoaa matkailijan. Kuten monissa muissakin Espanjan kaupungeissa myös Alicantessa parhaat ravintolat ja mielenkiintoisimmat pikkukaupat löytyvät pienen pieniltä kujilta. Yksi ehdoton oma suosikkikauppa ”Oleoteca courmet” löytyi osoitteesta Plaza Nueva 16. Myymälässä myydään La Chinatan nimisen brändin tuotteita. He valmistavat terveellisiä ja luonnollisia elintarvikkeita sekä luonnon ihonhoitotuotteita. Valikoimista löytyy mm. oliiviöljyjä, hunajaa, hilloja, merisuolaa, erilaisia dippauskastikkeita, saippuaa ja kosteusvoidetta. Aivan loistava tuliainen ystävälle tai sitten vain kotiin vietäväksi omaan käyttöön. Itse löysin kaupasta kassillisen pieniä purnukoita kuten viikuna chutney:ta, vadelmavinegrettiä, oliiviöljyä ja espanjalaista salsaa perunoille.

Löydät La Chinatan liikkeitä myös muualta Espanjasta - tutustu netistä osoitteesta www.lachinata.es. Ilokseni huomasin, että heillä on nettikauppa, joten voin tilata tuotteita matkan jälkeen suoraan kotisohvalta helpottaakseni Espanja-ikävää. Kiertelely vanhassa kaupungissa jatkuu vielä muutaman tunnin, sillä sieltä löytyy monia persoonallisia kenkä- ja vaateliikkeitä. Juhlapukuliikkeitä oli myös erikoisen paljon.

Lounas taittuu nopeasti pienellä plazalla. Aukiolla oli pienet myyjäiset, jonne pienyrittäjät olivat kokoontuneet myymään käsitöitä, ja pieniä tapaksia. Teemana oli ”tapa y cana”, eli vapaasti käännettynä pikkupurtava ja virvoke. Eikä hinnat päätä huimannut, sillä yksi tapa y cana -tiketti maksoi 2 euroa. Lippukkeella sai haluamaltaan kojulta yhden tapas-annoksen ja oluen tai lasin viiniä. Nautimme muutamat tapakset ja oluet rennosti istuskellen ja torin touhuja katsellen.

 

 

Selvittelin, että kaupungissa on paljon nähtävää ja koettavaaa matkailijoille. Alicante on täynnä historiallisia monumenttejä ja museoita, joihin tutustumiseen menee helposti parikin päivää. Monet matkaoppaat ja esitteet kehuvat myös yhtenä ”pakollisena” nähtvyytenä Tabarcan saarea, joka sijaitsee vain parinkymmenen kilometrin päässä Alicantesta ja sinne pääse lautalla noin tunnissa. Saarelta löytyy useita hienoja rakennuksia ja myös sukeltamista harrastavalle riittää saarella paljon nähtävää.

Golfia harrastavalle löytyy paljon tasokkaita kenttiä, ja ilmaston vuoksi Alicante onkin golfaajalle upea paikka ympäri vuoden. Lapsiperheelle löytyy myös mukavia retkikohteita läheisistä vesipuistoista. Koska olemme kaupungissa vain muutaman päivän, niin päätimme tutustua historialliseen ”Castillo de Santa Bárbara” eli Santa Bárbaran linnaan, joka on varmasti tunnetuin Alicanten historiallisista nähtävyyksistä.

Noin 166 metriä korkean kukkulan päällä sijaitseva linna on yksi Euroopan suurimmista keskiaikaisista linnoituksista ja se on näytellyt merkittävää roolia Alicanten historiassa. 800-luvulla maurien, lähes koko Espanjaa aikanaan hallinneiden muslimien, alunperin rakennuttama linnoitus on vuosisatojen saatossa ollut useiden eri valtakuntien hallinnassa ja sen herruudesta on käyty lukuisia taisteluita.

Päätin patikoida kukkulalle, joka käykin raskaasta urheilusuorituksesta. Onneksi varustauduin lenkkareilla ja vesipullolla, sillä 27 asteen helteessä patikoiminen tuntuu äärimmäisen rankalta jo nousun alkuvaiheessa. Vuorelle pääse myös autolla ja linnan raunioille voit nousta hissillä, joka kustantaa vain pari euroa. Näkymät ylhäältä palkitsee noin 45 minuutin patikoinnin jälkeen. Kukkulan huipulta avautuvat upeat näkymät Alicanten kaupunkiin. Hetki ylhäällä vetää hiljaiseksi ja linnan historialliset rauniot tekevät minuun suuren vaikutuksen.

 

Ennen kuin lähdet kaupungista suosittelen ehdottomasti tutustumaan myös kaupungin kauppahalliin. Kahdessa kerroksessa oleva kauppahalli myy lihaa, kalaa, äyriäisiä, leipää sekä hedelmiä ja vihanneksia. Halli on käymisen arvoinen vaikka et ostaisikaan sieltä mitään, sillä paikallisten kaupankäyntiä on mukava seurata.

 

 

Calpe - turkoosia vettä ja spa-hoitoja 

Heidi 26.9.2011

Calpe on matkamme toinen etappi. Calpen viehätys on ehdottomasti pitkässä ja kauniissa hiekkarannassa, jonka niemen kärjessä on Ifachin vuori. Vuori kohoaa yli 300 metrin korkeuteen merenpinnasta, ja se on suosittu sekä sukeltajien että kiipeilijöiden keskuudessa. Vuorta on myös sanottu alueen yhdeksi tunnetuimmaksi luonnon nähtävyykseksi.

Calpen rantaan on rakennettu paljon hotelleja ja ravintoloita. Mikäli kuitenkin haluat kokea aidompaa espanjalaista tunnelmaa Calpessa, niin suosittelen suuntaamaan illallisaikaan pieneen vanhaan kaupunkiin, jossa on muutama sympaattinen ravintola, jotka tarjoavat perinteistä espanjalaista ruokaa. Myös Hotel Sol e Mar on kuuluisa Abiss ravintolastaan, joka on saanut paljon hyviä arvosteluista alan kirjoissa. Ravintolaa kehutaan Valencian alueen yhdeksi parhaimmaksi ravintolaksi. Hotelli tarjoaa myös matkailijalle täydellisen elämyksen aina rannan shampanjabaarista omiin Spa-hoitoihin. Mikäli päätät varata hotellihuoneen kyseisestä hotellista, niin suosittelen ottamaan hotellihuoneen merinäköalalla. Näin pääset seuraamaan omalta terassilta aamuauringon nousua ja ihastelemaan turkoosia vettä.

 

 

 

Calpesta voit tehdä myös päivän veneretken esim. Benidormiin, joka on hieman isompi kaupunki lukuisine ravintoloineen ja kauppoineen. Seikkailunnälkäisille ja urheilua rakastaville suosittelen tutustumaan Coast Mountain Kayak nimiseen seikkailuretkien järjestäjään, joka tekee kanootti- ja vaellusretkiä läheisille luonnonpuistoille. Lisätietoja voit katsoa osoitteesta www.coastmountainkayak.com. Hieman harmittaa, että melontaretki luolille jäi ajan puutteen vuoksi kokematta.

 

Unelmien autoretki Calpen läheisiin vuoristokyliin 

28.9.2011 by Heidi

Yksi parhaista päivistämme oli autoretki Calpen läheisiin vuoristokyliin. Olimme vuokraanneet auton Alicantesta, joten päätimme hyödyntää päivän vuoristoajelulla. Tähän retkeen kannattaa varata kokonainen päivä. Retkellä voit tutustua La Marinan seutuun, joka ulottuu Costa Blancan rannikolta sisämaan korkeille vuorilla. Autoretkemme ensimmäinen pysähdyspaikka oli pieni kylä nimeltä Sella. Tämä kylä oli aidosti espanjalainen paikka, jossa siestan aikaan ei ollut paljoakaan näkemistä, mutta rennon ja autenttisen tunnelman pääset takuulla kokemaan.

Matkalle seuraavaan kylään ylhäällä vuoristossa ohitamme puiston nimeltä ”Aitana Safari Park”, jossa pääsee näkemään eksoottisia eläimiä kuten, leijonia, elefantteja ja tiikereitä. Tämä on varmasti ikimuistoinen kokemus perheen pienimmille.

 

Matka jatkui kohti Penaquilan kylää, jonne matka taittui läpi hulppean vuoristotien, jossa oli henkeäsalpaavat maisemat syviin laaksoihin ja rosoisiin kallioseinämiin. Penaquillaan kylä on on tunnettu puutarhoistaan. Siellä voi ihastella Jardin de Santosin puutarhaa.

Seuraava pieni kylä on nimeltään Benimanteli, joka on alueen yksi korkeimmalla paikalla sijaitseva kylä. Suosittelen tähtäämään tänne niin, että voit syödä lounaan paikallisessa ravintolassa.
Pääkadulla on nimittäin kolme houkuttelevaa paikkaa. Valitsemme niistä ensimmäinen, jota myös suositellaan Michelin-oppaassa. Ravintola L'obrer on matkamme yksi kulinaristisia kohokohtia. Sisään astuessaan meidät lumoaa kaksikerroksinen espanjalaisravintola, jonko takapihalla on puuhiiligrilli. Syömme lounaan pitkän kaavan mukaan, ja otamme myös menuusen sisältyvän viinipullon. Tälläistä hinta-laatusuhdetta saa jo hakea, neljän ruokalajin lounas ja pullo viiniä maksaa kahdelta VAIN 42€.

 

 

Seuraava kohde on upea linna ”San Jose” pienessä vanhassa kylässä nimeltä Guadalest. Linnasta pääset ihastelemaan alhaalla olevaa turkoosin väristä vuoristojokea. Värit ja luonnon kauneus on todella koskettavaa. Ihmettelen mistä joki on saanut niin turkoosi värin, ja mieleeni hiipii myös ajatus millaista olisi ollut asua tässä vanhassa linnoituksessa aikoinaan. Voisin istua vuoren huipulla koko loppupäivän ja ihastella postikorttimaisemaa, mutta lähdemme kuitenkin kiirehtimään autolla kohti Calpea, sillä aurinko laskee pian ja emme halua ajella vuoristotietä pilkkopimeässä. Onneksi sain monta kuvaa muistoksi epätodellisentuntuisesta maisemasta.

Calpe on kokonaisuudessaan oiva matkakohde myös lapsiperheille, sillä upea ranta ja lukuisat retkimahdollisuudet tekevät lomasta varmasti ikimuistoisen. Nyt on kuitenkin aika jättää Calpe taakse ja suunnata kohti Valenciaa.


Elämyksiä Valenciassa - Flamencoa ja paellaa 

Heidi 29.9.2011

Mikäli sinulla on muutaman viikon lennot Alicanteen, niin suosittelen parin päivän tutustumista Valenciaan. Koska meillä oli auto vuokrattu useammaksi päiväksi, niin matka sujui vaivatta pitkin Espanjan moottoritietä. Valencian kaupunki vetää ehdottomasti vertoja vilkkaalle Barcelonalle. Kolmen päivän aikana kerkeät tekemään mm. päivän pyöräretken kaupungilla. Kaupunki tarjoaa pyöräilijälle hyvät pyörätiet halki kaupunkien upeimpien nähtävyyksien ja puistojen aina viehättävään satama-alueeseen saakka.

Valencian alue on kuuluisa Flamencosta, ja maan taitavimmat tanssijat tulevatkin juuri Valencian alueelta. Saamme paikallisen vinkin flamencoesityksestä Calle Turinin -kadulla sijaitsevassa viehättävässä kahvilassa, jonne suuntaamme innosta soikeana. Luvassa on jotain erilaista mitä ei takuulla pääse muualla Euroopassa kokemaan. Saimme ikuistettua mahtavaa videomateriaalia elämyksellisestä Flamenco show'sta. Sanotaan, että Flamencoa ei voi laulaa, jos ei ole oikeasti kärsinyt elämässä. Tämä taitaa pitää paikkansa, sillä sen verran tunteella esiintyjät lauloivat. Ryhmän nuorin flamencotanssija teki lähtemättömän vaikutuksen tanssitaidoillaan. Mikä ilta täynnä tunnetta ja upeaa tanssia! Luulenpa, että pientä videonpätkää soitetaan kotona vielä repeatillä useamman kerran.

Koska Valencian alue on kuuluisa myös paellesta, on kaupungilla tietenkin omat Paella-Festivaalit. Ja ne sattuvat olemaan siellä juuri sopivasti kun me olemme kaupungissa. Festivaali on koko perheen hauska tapahtuma, jossa pääsee maistelemaan kymmeniä erilaisia paelloja. Oikeaa alkuperäistä Valencian paellaa kannatta ainakin kokeilla. Se on valmistettu kanasta, jäniksestä ja vihanneksista. Kahden tunnin syömisen jälkeen vatsa on täynnä herkullista riisiruokaa, ja päivän illallisen voi taatusti unohtaa.



Kolmen päivän tutustuminen kaupunkiin on antanut meille ison annoksen kulttuuria, musiikkia ja paellaa. Jätämme haikeina, mutta onnellisina uusista kokemuksista Valencian. Matka jatkuu kohti pientä vuoristokylää nimeltä Xativan.

Xativa - leppoisaa löhöilyä appelsiinipuiden alla 

Heidi 2.10.2011

Xativan kylässä vietämme kahden viikon matkamme viimeiset päivät. Lähdimme vuoristokylään sen tarjoaman majoituksen Mont Sant -hotellin perässä. Xativan kaupungissa on Espanjan suurin maurilinnoitus, joka onkin kylän vetonaula. Hotellimme sijaitsee aivan maurilinnoituksen alapuolella appelsiini- ja sitruunapuiden ympäröimänä. Lisäksi hotellilla on upeat näköalat vanhan kaupungin katoille. Palvelu hotellissa on ensiluokkaista, joten päätämme rentoutua viimeiset päivät hotellin uima-altaalla ihastellen yläpuolellamme olevaa linnoitusta.

Blogin kuvat: Nikon D5100

Täydellinen loma on tullut tiensä päähän ja olen varma, että näillä energiavarastoilla jaksan pakertaa koko talven. Costa Bravan rannikko on antanut meille enemmän iloa ja elämyksiä kuin ikinä osasin odottaa! Adios Espanja ja Costa Blanca! Toivottavasti tiemme kohtaavat pian uudestaan.

Calpen matkatarjoukset - varaa tästä! 

 

ALICANTEN MATKABLOGI

Tutustu Heidin ja Erginin matkablogiin, jossa pääosassa ovat seikkailu, ruoka ja espanjalaisen aidon sekä rennon kulttuurin löytäminen! 

EmediateAd